Hairspot

Hairspot – jo 26 vuotta sinua varten!

Ilman osaavaa ja sitoutunutta henkilökuntaa meitä ei olisi. Hairspotin jengi tekee työtään sydämellään ja se näkyy. Olemme tehneet yhdessä töitä pitkään, osa perustamisesta lähtien.

Täydennämme hyvin toisiamme – sekä osaamiseltamme että ihmisinä. Kaikki ovat erilaisia persoonia, avoimia, välittömiä ja innostuvat uusista asioista. Ja koska olemme moniosaajia, yhtä asiakasta voi usein palvella sama henkilö sekä hius- että hoitolapuolella.

Tämä työ onkin usein yhdessä tekemistä ja koko tiimin yhteistyötä. Mietimme esimerkiksi yhdessä, mitä tuotteita ja tarvikkeita otamme käyttöön.

Meidän työntekijämme myös osaavat kyseenalaistaa, kun jotain uutta tulee eteen. Edustajat ovatkin joskus kovilla, kun tenttaamme asioita ja haluamme tietää lisää. Se on tinkimättömyyttä ja sitä, että oma ammattitaito halutaan pitää korkealla.

Todella tärkeää työssämme on, että olemme ajan tasalla. Seuraamme muotia ja käymme aktiivisesti koulutuksissa. Siihen olemme kaikki sitoutuneet.

"Hairspotissa on aina hyvä meininki."
Eräs asiakas sanoikin, että hän tulee meille aina uudestaan, koska täällä on kunnon tekemisen meininki!

Outi Tarri

Outi valmistui diplomikosmetologiksi vuonna 1987 ja parturi-kampaajaksi 1991.  Hiuspomo-johtajuuskoulutuksen Outi kävi vuosina 2004-2005. Sopimusyrittäjälautakunnassa 2006-2012. Merkonomi 2014. Lauttasaaren yrittäjien (nyk. Lounais-Helsinki) hallituksessa Outi on ollut tapahtumavastaavana vuosina 2016-2020. SHAYssä vuodesta 2023.

Nauravaisella ja ripeällä Outilla on tekemisen meininkiä ja hoitavat kädet. Hän on moniosaaja, jolta kaikki hoituu.

”Ole läsnä, naura paljon ja säilytä lapsen uteliaisuus.”

Johanna Uotila

Johanna valmistui parturi-kampaajaksi vuonna 1995 ja suoritti Hiuspomo-johtajuuskoulutuksen 2008-2009. Asiakaspalvelusta pitävä Johanna harrastaa salilla käymistä ja jumppaamista.

”Anna unelmiesi olla aina suurempia kuin pelkojesi.”

Minea Hymylä

Minea valmistui parturi-kampaajaksi vuonna 2013 ja kosmetologiksi 2014. Hän aloitti Hairspotissa 2014 ja jatkoi sopimusyrittäjänä vuoden 2020 alusta. Vahvuutena ovat jalkahoidot ja meikit, asiakkaan kokonaisvaltainen palvelu ja hoivaavat kädet.

”Puhu itsellesi kuin puhuisit parhaalle ystävällesi.”

Ari Honkavaara

Ari on työskennellyt hiusalan pyörteissä vuodesta 1995 alkaen. Hän on toiminut Espoon Tapiolassa edelliset 23 vuotta ja nyt uusilla kulmilla täällä Lauttasaaressa elokuusta 2024 alkaen.

”Pidän työni monipuolisuudesta ja nautin uusista haasteista joita hiusala uusiutumisellaan tarjoaa. Käyn mielelläni koulutuksissa joita onkin kertynyt sekä koti- että ulkomailla. Leikkaus- ja värjäystyöt ovat erityisesti ominta osaamista.”

 

Jenna Ojalehto

2018 valmistunut parturi-kampaaja Jenna on rempseä, tarkka työssään, tykkää kouluttautua ja rakastaa erilaisia muutoksia.

”Kaikkea oppii tekemällä ja jokainen päivä on mahdollisuus!”

Jenna on parhaillaan äitiyslomalla, mutta palaa taas töihin kesäkuussa.